Sukupuolen historia

Käsite ”gender” nykyisessä merkityksessään on nuori: se kehitettiin ja yleistyi 1900-luvun jälkipuoliskolla. Sukupuolen historiaa ymmärtääkseen on erotettava toisistaan kaksi eri asiaa: vuosisatojen ajan esiintynyt vaihtelu miesten ja naisten rooliodotuksissa – joka on aina ollut olemassa – sekä 1900-luvulla rakennettu teoreettinen kokonaisuus, joka irrottaa gender-käsitteen biologisesta sukupuolesta ja esittää sen itsenäisenä sisäisenä ominaisuutena.

Varhaishistoria ja antiikki

Lähes kaikissa tunnetuissa sivilisaatioissa yhteiskunta järjestettiin miesten ja naisten välisen eron ympärille – ei mielivaltaisena sosiaalisena konstruktiona, vaan käytännöllisenä tunnustuksena biologiselle tosiseikalle, jolla oli merkittäviä seurauksia (lisääntyminen, fyysinen voima, pienten lasten hoiva). Sukupuoliroolien sisältö vaihteli, mutta kaksijakoinen järjestys itsessään on pysyvä piirre. Se, minkä jotkut nykykirjoittajat rekonstruoivat vanhoista lähteistä ”kolmansiksi sukupuolikategorioiksi” (eunukit, gallaet, ur.sal-papit), olivat yleensä syrjäytyneitä tai uskonnollisesti erillisiä ryhmiä – eivät tunnustettu kolmas sukupuoli eivätkä nykyisen transsukupuolisuuskäsitteen edeltäjiä.

Nykyisten identiteettikategorioiden soveltaminen jälkikäteen historiallisiin lähteisiin on metodologisesti riskialtista. Mesopotamialainen eunukki ei ollut meidän merkityksessämme ”muunsukupuolinen henkilö”; uskonnollisessa yhteydessä naiseksi pukeutunut mies ei ollut ”transsukupuolinen nainen”. Muun muassa Alice Dregerin ja Lyndsey Stonebridgen viimeaikaiset historialliset uudelleentulkinnat varoittavat tällaisesta anakronismista.

Keskiaika ja varhaismoderni aika

Keskiajan eurooppalainen yhteiskunta oli vahvasti hierarkkisesti järjestäytynyt, ja miehille ja naisille oli määritelty selvät roolit. Mieheksi tekeytyneet naiset (Jeanne d’Arc, sotilaina taistelleet naiset) tekivät niin yleensä käytännön pakosta – voidakseen harjoittaa ammatteja tai nauttia vapauksista, jotka olisivat muuten olleet heidän ulottumattomissaan. Heidän julistamisensa jälkikäteen ”transihmisiksi” on ideologinen projektio, ei historiallinen havainto.

Varhaismodernina aikana anatomiasta kehittyi vakavasti otettava tieteenala. Sukupuolielimiä, kromosomeja ja hormoneja koskevat myöhemmät löydöt tuottivat yhä täsmällisempää tietoa ihmiskehon biologisesta dimorfismista – tietoa, joka ei tue ajatusta sukupuolesta jatkumona.

1800- ja 1900-luku: seksologian synty

1800-luvun seksologia (Krafft-Ebing, Ulrichs, myöhemmin Hirschfeld) pyrki kartoittamaan seksuaalista ja sukupuolista vaihtelua järjestelmällisesti. Magnus Hirschfeldin Institut für Sexualwissenschaft -instituuttia Berliinissä (1919–1933) pidetään usein edistyksellisenä merkkipaaluna, mutta siellä tehtiin myös kokeellisia leikkauksia, joiden tulokset olivat nykyisten mittapuiden mukaan järkyttävän heikkoja – nostalgisista kuvauksista tämä näkökulma usein puuttuu.

1900-luvun gender-käsite on peräisin psykologi John Moneyn (Johns Hopkins, 1950-luku) työstä. Money erotti toisistaan ”sexin” ja ”genderin” osittain oikeuttaakseen intersukupuolisille lapsille tehdyt kokeelliset hoidot. Hänen pahamaineisin tapauksensa, David Reimer, päättyi traagisesti: Money kasvatti ympärileikkauksen epäonnistumisen jälkeen pojan ”tyttönä”, mutta tämä ei koskaan voinut samaistua hänelle määrättyyn sukupuoleen ja teki myöhemmin itsemurhan. Tapaus on varoittava ennakkotapaus siitä, ettei sukupuoli-identiteettiä voida yksinkertaisesti määrätä tai korvata sosiaalisesti. Reimerin tapauksen kulkua on kuvattu laajasti sivustolla genderid.nl.

Toinen feministinen aalto (Simone de Beauvoir, myöhemmin Judith Butler) käytti gender-käsitettä kritisoidakseen naisten sosiaalista roolia – aivan aiheellisesti. Butlerin pitkälle menevä väite siitä, että myös biologinen sukupuoli olisi ”performatiivinen” ja tuotettu, on filosofinen kanta, josta on tullut hegemoninen hänen omalla alallaan, sukupuolentutkimuksessa, mutta jolla ei ole tieteellistä perustaa humanististen tieteiden ulkopuolella.

2000-luku: oikeudellinen tunnustaminen, laajeneminen ja suunnanmuutos

Noin vuodesta 2010 lähtien ilmeni huomionarvoinen ilmiö: transidentifikaatioiden räjähdysmäinen ja paikallinen lisääntyminen erityisesti teini-ikäisten tyttöjen keskuudessa länsimaissa. Tätä lisääntymistä – jota ei voida selittää pelkästään sillä, että ”vihdoin on tilaa olla oma itsensä” – selittävät vahvasti sosiaaliset ja mediavälitteiset tekijät. Samaan aikaan monissa maissa lainsäädäntöä höllennettiin ja nuoret pääsivät käyttämään murrosiän salpaajia, hormoneja ja kirurgiaa. Alankomaissa vuoden 2014 transsukupuolisuuslain myötä poistettiin sukupuolimerkinnän muuttamista koskeva sterilisaatiovaatimus.

Viime vuosina nämä kehityskulut ovat joutuneet paineen alle. Ruotsin SBU-raportti (2022), Suomen COHERE-päätös, Norjan Ukom-raportti (2023), Britannian Cass-raportti (2024) ja WPATH Files (2024) ovat lyhyessä ajassa horjuttaneet ”gender-affirmatiivisen” nuorisoterveydenhuollon tieteellistä perustaa. Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat muuttaneet käytäntöjään huomattavasti. Katso myös: Cass Review, Detransitio, Dutch Protocol.

On huomionarvoista, että Alankomaat – maa, jossa alkuperäinen ”Dutch Protocol” kehitettiin – seuraa tätä kansainvälistä uudelleenarviointia hitaimmin. Alkuperäisen alankomaalaistutkimuksen heikko näyttöperusta, valikoitumisharha ja puuttuvat verrokkiryhmät ovat saaneet kansainvälisesti voimakasta kritiikkiä.