Onko transgenderismi yhteiskunnallista aivopesua?

Kuvittele: olet neljätoistavuotias, tunnet itsesi erilaiseksi kuin muut etkä oikein tiedä, mitä se tarkoittaa. Ennen sinulle ehkä sanottiin: ”olet vain herkkä”. Nyt saat toisenlaisen selityksen. Sellaisen, jossa esiintyvät sanat kuten sukupuolidysforia ja ei-binäärinen. Sanoja, joita ei aiemmin ollut, mutta joita on nyt kaikkialla.

En kiistä transidentiteetin olemassaoloa. Minua askarruttaa jokin muu: mitä tämä kieli tekee ihmisille, jotka ovat oikeastaan vain hämmentyneitä?

Aloitetaan homoseksuaalista, joka häpeää itseään

Ihminen, jolla on homoseksuaalisia tunteita mutta joka kokee ne kiellettyinä uskonnon, kasvatuksen tai sosiaalisen paineen vuoksi, joutuu häpeän pauloihin. Häpeä kalvaa. Se ajaa ihmisiä itseinhoon ja joskus vielä pidemmälle. Tunnemme tämän kaavan. Ratkaisu, jonka löysimme, ei ole ihmisen muuttaminen vaan stigman poistaminen.

Mutta entä tämä: lapsi, joka tuntee itsensä erilaiseksi, leikkisämmäksi, pehmeämmäksi eikä sovi siihen, mitä häneltä odotetaan, kasvaa ympäristössä, joka sanoo: jos tunnet itsesi erilaiseksi, saatat olla väärässä kehossa.Onko se vapautumista? Vai onko se toisenlaista pakottamista?

Sanat luovat todellisuuksia

Kaksikymmentä vuotta sitten sanan ”transsukupuolinen” nykyinen merkitys oli arkikielessä tuskin olemassa. Sukupuoleen liittyvää hämmennystä kokevat etsivät muita sanoja ja muita polkuja. Joskus he löysivät rauhan. Joskus he kärsivät, mutta silloin ulkopuolisen torjunnan, eivät itse tunteiden vuoksi.

Nyt tarjolla on valmis viitekehys. Monille se on ratkaisu. Toisille viitekehys toimii kuitenkin suppilona. Jos ensimmäinen vastaus hämmennykseen on aina: silloin olet todennäköisesti trans, kaikki muut selitykset katoavat näkyvistä. Samoin katoavat muut ulospääsytiet.

Häpeä kääntyy toisinpäin

Tietyissä piireissä vallitseva piilevä viesti kuuluu: ”Jos tunnet näin mutta et tunnusta sitä, petät itsesi.” Mekanismi on rakenteellisesti sama kuin se, jonka homoseksuaalit ennen kohtasivat. Nyt suunta on vain kääntynyt päinvastaiseksi.

Ennen: olet homo, mutta et saa olla sitä – häpeä – itsetuhoisuus.
Nyt joissakin tapauksissa: olet hämmentynyt, mutta sinun on oltava trans – häpeä epäilystä – hätiköityjä päätöksiä, joilla on peruuttamattomia seurauksia.

Tämä ei ole teoriaa. Maista, joissa hoitojen määrä on kasvanut voimakkaasti, kuullaan myös kertomuksia nuorista, jotka katunevat liian nopeasti toteutettua transitiota vuosien jälkeen. Sosiaalisen paineen ja konformismin vaikutusta nuoriin käsitellään tarkemmin sivustolla transethiek.nl.

Irokeesia ei saa olettaa. Naisten vaatteisiin pukeutunut mies saa.

Tässä keskustelussa on vielä yksi vääristymä, josta harvat sanovat ääneen. Irokeesin pitäjää saa pilkata. Häntä ei saa palkata työhön. Naisten vaatteisiin pukeutunutta miestä ei: häntä suojaa laki. Molemmat ovat kuitenkin identiteetin ilmauksia. Miksi toiseen kohdistuu yhteiskunnan täysi sanktio ja toinen saa yhteiskunnan täyden oikeussuojan?

Vastaus piilee siinä, miten sanaa eheytyshoito on venytetty. Alun perin sillä tarkoitettiin yrityksiä hoitaa homoseksuaalisuus pois – ja ne kiellettiin aivan oikein. Nyt käsite on laajennettu koskemaan sukupuoli-identiteettiä. Mutta ei musiikillista identiteettiä. Ei uskonnollista identiteettiä. Vain sukupuolta. Tämä valinta ei ole neutraali. Sillä on kauaskantoisia seurauksia terapeuteille, vanhemmille ja auttajille, jotka uskaltavat tukea epäilyjä ohjaamatta heti kohti transitiota.

Lopputuloksena on eräänlainen suojellun eläinlajin kultti: yksi identiteettiluokka on aidattu lailla ja tabuilla niin tiukasti, että varovaisintakin kriittistä kysymystä pidetään jo hyökkäyksenä. Eheytyslakion tästä tuorein esimerkki. Hyvää tarkoittava, mutta käytännössä laki, joka tekee epäilystä rangaistavaa ja vaientaa hoitajat.

Tämä ei ole hyökkäys transihmisiä vastaan

Ihmisillä, jotka pitkäaikaisen harkinnan jälkeen päätyvät siihen, että transitio on oikea tie, on siihen täysi oikeus. Sitä ei tässä kyseenalaisteta.

Kritiikkini kohdistuu sen ympärille rakentuneeseen järjestelmään. Nopeuteen, kieleen ja paineeseen. Siihen, miten epäilystä on tehty jostakin hyväksyttävästä osasta jotakin, joka täytyy korjata.

Rakennamme vapautumisen nimissä uuden häkin. Epäilevä ei saa epäillä. Odottavaa painostetaan. Se, joka tukee ohjaamatta, vaarantaa toimilupansa. Se ei ole edistystä. Se on vain toisenlaista pakottamista, ystävällisemmillä kasvoilla.

Jansen kehittelee samankaltaisia ajatuksia kirjoituksissa Jesaja 5:20 peilinä, jossa käsitellään hyvän ja pahan vaihtumista sukupuolikeskustelussa, sekä tekstissä miksi identiteetistä on niin vaikea keskustella.