Sukupuoli ja seksuaalisuus
Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat toisiinsa liittyviä mutta erillisiä käsitteitä. Seksuaalinen suuntautuminen viittaa siihen, kehen ihminen tuntee vetoa, ja sillä on osoitettu biologinen komponentti, joka vakiintuu varhain kehityksen aikana. ”Sukupuoli-identiteetti” viittaa sisäiseen kokemukseen siitä, tunteeko ihminen olevansa mies, nainen tai jotakin muuta; kyseessä on teoreettinen konstruktio, jonka tieteellinen perusta on huomattavasti heikompi. On tärkeää olla sekoittamatta näitä kahta toisiinsa – ei ainoastaan sekaannusten välttämiseksi, vaan myös siksi, että nykyinen nuorten sukupuoliterveydenhuollon käytäntö kohdistuu suhteettoman usein homoseksuaalisiin nuoriin.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden välinen ero
Seksuaalinen suuntautuminen (hetero-, homo- tai biseksuaalisuus) kuvaa vetovoiman mallia, ja sillä on tieteen nykykäsityksen mukaan huomattava biologinen perusta: kaksostutkimukset, prenataaliset hormonitutkimukset ja historian kuluessa toistuneet ilmiöt viittaavat tähän. Homoseksuaalisuus ei ole valinta eikä tunneperusteinen identiteetti; se on pysyvä ominaisuus.
”Sukupuoli-identiteetti” on paljon nuorempi ja kiistanalainen käsite (ks. Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu). Sitä ei voida mitata objektiivisesti, vaan se perustuu itsearviointiin. Kun nämä kaksi käsitettä asetetaan samalle viivalle ikään kuin ne olisivat luonteeltaan samanlaisia, syntyy vaikutelma tieteellisestä samanarvoisuudesta, jota ei ole olemassa.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden historiallinen sekoittuminen
1800-luvulla homoseksuaalisuus ja sukupuolivariaatio tosiaan sekoitettiin toisiinsa niin sanotussa ”inversio”-teoriassa: homoseksuaalisella miehellä ajateltiin olevan ”naisen sielu miehen ruumiissa”. Seksologia selvensi tätä sekoittumista vähitellen 1900-luvulla: homoseksuaalisuus ei ole sukupuolikysymys vaan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä kysymys.
Ironista kyllä, nykyisessä ”sukupuolta vahvistavassa” diskurssissa palaa jotakin, joka muistuttaa vahvasti vanhaa inversio-teoriaa. Kun maskuliininen tyttö tai feminiininen poika tulkitaan automaattisesti ”todellisuudessa transsukupuoliseksi”, vanha virheellinen ajatusmalli – jonka mukaan poikkeava sukupuolen ilmaisu viittaa ”väärään” biologiseen sukupuoleen – aktivoidaan uudelleen, tällä kertaa lääketieteellisten toimenpiteiden kera. HLBT-vähemmistöjen aktivistit, kuten Bev Jackson, ja järjestöt, kuten LGB Alliance, ovat protestoineet tätä jyrkästi.
Seksuaalisuus ja transidentifikaatio
Seksuaalisen suuntautumisen ja transidentifikaation välinen suhde tunnetaan kliinisestä kirjallisuudesta. Steensman ym. (2013) klassinen tutkimus osoitti, että valtaosa sukupuolivariaatiota kokevista lapsista ei häiriöttömässä kehityksessä tule transsukupuolisiksi, vaan kehittyy homoseksuaalisiksi tai biseksuaalisiksi aikuisiksi. Vastaavia tuloksia on saatu Zuckerman, Baileyn ja muiden aiemmissa tutkimuksissa. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä desistanssi. Se, miten transidentifikaatio ja homoseksuaalisuus suhteutuvat toisiinsa kirjallisuudessa, on kuvattu sivustolla transgenderidentiteit.nl.
Tällä tiedolla on suuri käytännön merkitys. Sukupuolivariaatiota kokevien esipuberteetti-ikäisten lasten ”sukupuolta vahvistava” hoitopolku – sosiaalinen transitio, jota seuraavat puberteetin salpaajat – johtaa tilastollisesti odotettuna tuloksena siihen, että huomattava osa niistä, joista olisi tullut homoseksuaalisia nuoria, lääketieteellistetään sen sijaan steriloiduiksi ”vastakkaisen sukupuolen” henkilöiksi. Susan Bradleyn ja Kenneth Zuckerman kaltaiset kliinikot sekä brittiläinen Cass Review ovat tuoneet esiin tämän käytännön iatrogeenisen homoseksuaalisuuden muuntamiseen liittyvän komponentin.
Transitiota aloittavilla aikuisilla miehillä on toinenkin tieteellisessä kirjallisuudessa dokumentoitu ilmiö: autogynefilia, seksuaalinen suuntautuminen, jossa mies tuntee vetoa ajatukseen itsestään naisena (Ray Blanchard, Anne Lawrence, J. Michael Bailey). Tämä hypoteesi on aktivistisessa diskurssissa erittäin kiistanalainen ja sitä usein tukahdutetaan, mutta kliinisessä kirjallisuudessa se tunnustetaan laajalti todelliseksi ilmiöksi.
HLBTIQ+ ja suhde sukupuoleen
Transaktivismin yhdistämistä homojen oikeuksien liikkeeseen ”HLBTIQ+”-sateenvarjon alle tarkastelee kriittisesti yhä suurempi määrä HLBT-vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Homojen oikeuksia koskevat perustelut (tasa-arvo synnynnäisen suuntautumisen perusteella sekä oikeus solmia suhteita haluamiensa ihmisten kanssa) eroavat perustavanlaatuisesti transaktivismin perusteluista (yhteiskunnan velvollisuus tunnustaa subjektiiviset sukupuoli-identiteetit ja mahdollistaa niihin liittyvät lääketieteelliset kehonmuutokset). Yhä useampi HLBT-järjestö, erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan LGB Alliance, on tämän vuoksi erkaantunut.
Toinen jännite liittyy ”cotton ceiling” -retoriikkaan ja HLBT-yhteisöjen sisäiseen sosiaaliseen painostukseen hyväksyä transsukupuoliset henkilöt seksikumppaneiksi biologisesta sukupuolesta riippumatta. Erityisesti lesbot ovat kertoneet kokeneensa painostusta muuttaa naisiin kohdistuvan vetovoimansa määritelmää, joka perustuu biologisiin seikkoihin, ”transfoobikon” leiman uhalla. Tämä koskettaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta koskevia perusoikeuksia.