Aivot ja sukupuoli
Väite siitä, että transihmisillä on ”toisen sukupuolen aivot” — naisen aivot miehen kehossa tai päinvastoin — esiintyy julkisessa viestinnässä säännöllisesti, ja sen avulla transidentiteettiä pyritään esittämään synnynnäisenä ja biologisena. Saatavilla oleva neurotieteellinen näyttö on kuitenkin paljon heikompaa ja monitulkintaisempaa kuin tämä varmuus antaa ymmärtää. Nykykäsityksen mukaan synnynnäisistä ”transaivoista” ei ole aukotonta neurotieteellistä näyttöä.
Klassiset tutkimukset ja niiden rajoitukset
Paljon siteeratuissa kuolemanjälkeisissä aivotutkimuksissa (Zhou et al. 1995, Kruijver et al. 2000) raportoitiin, että stria terminaliksen tumakealue (BSTc) muistuttaisi transnaisilla enemmän cis-sukupuolisten naisten vastaavaa aluetta. Otokset olivat kuitenkin pieniä (usein alle kymmenen osallistujaa), useimmat osallistujat olivat käyttäneet vastakkaisen sukupuolen hormoneja vuosien ajan, ja tutkitut aivoalueet kypsyvät vasta aikuisiässä — mikä heikentää suoria päätelmiä ”synnynnäisistä” eroista. Toistoyritykset ovat tuottaneet vaihtelevia tuloksia. Se, mitä aivokuvantaminen osoittaa ja ei osoita transihmisistä, on kuvattu sivustolla transgenderidentiteit.nl.
Hormonit muuttavat aivoja
Tämä on menetelmällisesti keskeinen ongelma. Vastakkaisen sukupuolen hormonit aiheuttavat havaittavia rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia aikuisten aivoissa. Kun transihmiset ovat käyttäneet estrogeenia tai testosteronia vuosien ajan ennen aivokuvausta, on käytännössä mahdotonta selvittää, ovatko havaitut erot hormonihoidon syy vai seuraus. Hormonihoitoa aiemmin saamattomista osallistujista tehdyt tutkimukset ovat harvinaisia, otoksiltaan pieniä ja menetelmällisesti heikkoja.
Ei yhtenäistä ”aivojen sukupuolen” kuvaa
Aivojen sukupuolieroja koskeva laajempi tutkimusala on itsessään kiistanalainen. Joel et al. (2015) esittivät, että useimmat ihmisaivot ovat niin sanottujen miehisinä ja naisellisina pidettyjen piirteiden ”mosaiikkeja” ja ettei yksiselitteistä, kaksijakoista ”mies-” ja ”naisaivoa” ole olemassa. Jos binaarisia aivosukupuolia ei ylipäätään ole, väite siitä, että transihmisillä on ”toisen sukupuolen aivot”, muuttuu käsitteellisesti ongelmalliseksi.
Geneettiset ja prenataaliset viitteet — rajallisia
Kaksostutkimukset viittaavat sukupuolidysforian maltilliseen perinnölliseen komponenttiin, mutta identtisten kaksosten yhdenmukaisuus on kaukana sadasta prosentista — mikä tarkoittaa, että ympäristötekijöillä on suuri merkitys. Prenataalista androgeenialtistusta koskevat tutkimukset (kuten synnynnäisessä lisämunuaisen liikakasvussa) osoittavat vaikutusta sukupuoleen liittyvään käyttäytymiseen, mutta se on eri asia kuin tietty ”sukupuoli-identiteetti”: enemmistölle CAH-tytöistä ei kehity transidentiteettiä. Katso myös genetiikka ja sukupuoli.
Äkillinen väestörakenteen muutos sulkee pois puhtaasti biologisen selityksen
Kaikenkattavan biologisen sukupuoli-identiteetin selityksen pitäisi myös selvittää, miksi transihmisiksi tai muunsukupuolisiksi identifioituvien nuorten määrä on kymmen- tai jopa kaksikymmenkertaistunut vuodesta 2010 lähtien ja sukupuolijakauma on kääntynyt päinvastaiseksi. Aivojen rakenteet eivät muutu näin lyhyessä ajassa. Tämän kasvun selittäviksi esitetyillä sosiaalis-kulttuurisilla ja median vaikutukseen liittyvillä tekijöillä on ristiriita vahvan biologisen teorian kanssa.
Tieteellinen varovaisuus on tarpeen
Johtopäätös: neurobiologisista viitteistä on kiinnostavaa näyttöä, mutta synnynnäisistä ”transaivoista” ei ole aukotonta näyttöä. Aihetta koskeva varmaotteinen viestintä potilasoppaissa, aktivistisivustoilla ja yleismediassa ei vastaa tutkimuksen tosiasiallista tilaa. Aivotiedettä ei tulisi käyttää peruuttamattomien lääketieteellisten toimenpiteiden oikeuttamiseen alaikäisillä niin kauan kuin näyttö on heikkoa ja menetelmällisesti ongelmallista.